12.1.2018

KOTI-IKÄVÄSTÄ

Koti-ikävä. Se kuuluu ulkomailla asuessa elämään. Se on tunne, joka seuraa kaikkialle. Joksikin aikaa se välillä unohtuu, mutta sitten muistuttelee taas olemassaolostaan. Se on takaraivossa, kuiskii korvaan, mitähän äiti tällä hetkellä tekee? Paistaakohan Jyväskylässä aurinko? Millaista koulussa on? Ajatellaankohan minua? Se saa ajatukset harhailemaan jonnekin kauas, pois tästä hetkestä. Koti-ikävää on erimuotoisia. Pahimmillaan se on puristava tunne rinnassa, joka saa kaiken ympärillä olevan tuntumaan väärältä ja ärsyttävältä, silloin tuntuu että antaisi mitä tahansa saadakseen olla kotona edes pienen hetken. Silloin se fakta, ettei tule pääsemään kotiin vielä moneen kuukauteen, tuntuu ylitsepääsemättömältä. 

Useimmiten koti-ikävä on kuitenkin enemmänkin sellaista lievää haikeutta. Kun mulla on kivaa, en edes ajattele kotia. Nautin ihan täysillä täällä olemisesta, asioista joita olen tekemässä, enkä olisi mielummin missään muualla. Mutta kun joku esimerkiksi mainitsee Suomen, ihan vaikka ohimennenkin, sydämessä läikähtää, ja sellainen hassun rakastava tunne täyttää mielen. Niin, koti. Suurimman osan ajasta koti-ikävä ei varsinaisesti tee kipeää tai häiritse mitenkään, mutta aina välillä se tulee takaisin. Huomaan, että esimerkiksi koulussa hetkinä, jolloin mulla on tylsää tai ei varsinaisesti mitään tekemistä, ajatukset kulkeutuu aika usein Suomeen. Mietin ensi kesää, sitä päivää kun lennän takaisin kotiin, asioita sen jälkeen. Kuvittelen sen hetken, kun pääsen viimeinkin halaamaan rakkaimpiani, käymään lauantaisaunassa, sukeltamaan viileään järveen, riehumaan hiljaiseen metsään koirani kanssa, viettämään aikaa kavereiden kanssa. Kodin ajatteleminen tuo aina sellaisen vähän haikean hymyn huulille. Kun jossain niin kaukana on paikka  ja joukko ihmisiä, joita rakastaa enemmän kuin mitään, sen ajatteleminen tuo tunteen, jota on aika vaikea kuvailla. Se ei varsinaisesti ole surua, vaan enemmänkin sellaista hiljaista kaipuuta. Sellaista, että kohta me nähdään. Mut ei vielä. 


Sehän tässä hassua onkin, kun musta ei ollenkaan tunnu siltä, että olisin vielä valmis palaamaan Suomeen. Jos mulle nyt sanottaisiin, että voisin lähteä Suomeen nyt heti, en lähtisi. Mulla on liikaa keskeneräisiä asioita täällä, asioita joita en ole kokenut, ja ihmisiä joihin haluan tutustua paremmin. Tykkään tästä paikasta ja elämästäni täällä ihan mielettömästi, ja silti. Mun koti, se ihan oikea koti, paikka joka on niin mun kun olla voi, on Suomessa. Ja sinne mä tuun palaamaan, mutta vielä ei ole sen aika. Tämä talvi ja kevät eletään vielä loppuun täällä. 

Välillä myös mietin, tuleeko paluu Suomeen olemaan tosi vaikeaa. Koska niin ihanaa kuin kotiin meneminen olisikin, se tarkoittaa samalla mun jenkkielämän jättämistä taakse. Sitten kun se on ohi, se on ohi, eikä toista mahdollisuutta tule. Pelkään, että jään katumaan jotakin, tai tunnen, etten ottanut kaikkea irti. Kesäkuun loppupuolella mun täytyy hyvästellä kaikki ystäväni täällä, vailla mitään tietoa siitä, milloin nähdään uudestaan - vai nähdäänkö ehkä koskaan. Miten tollasta pitäisi käsitellä? Uskon, että Suomesta lähteminen oli tavallaan paljon helpompaa kuin täältä lähteminen tulee olemaan. Miten sä sanot toiselle ihmiselle, josta on näinkin lyhyessä ajassa tullut sulle ihan mielettömän läheinen ja tärkeä, että nähdään - öö - ehkä kahden vuoden päästä? Mä en tiedä. Ajatuskin siitä, että viiden kuukauden päästä mun täytyy kohdata just toi tilanne ja tunteet, tuntuu absurdilta. En halua ajatella sitä, mutta kuitenkin ajattelen. En tiedä, miten päin mun pitäis olla. 


Nimittäin, on myös asioita, joita en Suomesta kaipaa ollenkaan. On asioita, joista tykkään täällä enemmän. Tykkään puhua englantia. Tykkään tavallaan itsestäni enemmän täällä ollessani. Tykkään siitä jenkki-Iidasta, joka musta on tullut - täällä oon paljon rohkeampi, itsenäisempi, sosiaalisempi, mun elämä on jotenkin mielenkiintoisempaa. Vietän paljon enemmän aikaa kavereiden kanssa ja teen kaikkea kivaa. Niin moni asia täällä on edelleen uutta ja jännittävää. Entäs sitten, kun täytyy palata Suomeen, ja mahtua taas siihen vanhan elämän muottiin? Koulu pitää taas ottaa vakavasti, ja ajatella asioita pitkällä tähtäimellä (täällä kun kaikkeen vaikuttaa se, kun en tule olemaan täällä kuin sen 10 kuukautta, niin ei millään ole niin kauheasti väliä). Mutta no, on kai siitä aiemmatkin vaihtarit selvinneet.

Mutta joka tapauksessa. Vielä mun ei tarvitse ajatella näitä asioita. Nyt keskityn ihan täysillä toiseen puolikkaaseen vaihdostani, joka kuulemma tulee menemään vielä nopeammin kuin ensimmäinen. Jos se on totta, niin se kyllä tulee hujahtamaan ihan silmänräpäyksessä - niin nopeasti ne ekat viisi kuukautta täällä meni. Mulla on jo nyt kaikenlaisia kivoja suunnitelmia tiedossa, joista oon ihan super innoissani. Uusi vuosi toi tullessaan mullekin jotenkin tosi freesin ja innostuneen fiiliksen - tuntuu hyvältä aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Monesti vaihtovuodesta myös sanotaan, että yleensä ekan puolikkaan viimeiset kuukaudet eli loka-marraskuu on niitä vaikeampia, ja että vasta joulun jälkeen alkaa yleensä se kaikista kivoin osa. Voin hyvinkin uskoa, että se on totta - syksy meni tietyllä tavalla tähän uuteen elämään ja paikkaan totutellessa, mikä oli välillä aika hankalaakin, mutta nyt tuntuu siltä, että olen sopeutunut ja voin vain nauttia tästä kaikesta. Se on aika siistiä.

Pystyykö muut vaihtarit samaistumaan näihin? Olis siistiä kuulla, onks kenelläkään yhtään samoja fiiliksiä. 
Kirjoitan taas pian! :) 
- Iida

7.1.2018

NIAGARA FALLS, NYC JA MUITA SEIKKAILUJA

Heippa! Nyt alkaa olla joululoma ohitse ja uusi vuosikin on vaihtunut. Mun joululoma oli erittäin rentouttava ja rauhallinen, mutta sisältyipä siihen myös yksi New Yorkin-reissu. Olin viimeisinä koulupäivinä ennen lomaa tosi stressaantunut, väsynyt ja loman tarpeessa, joten vietinkin sitten aika monta päivää lomasta ihan vaan kotona makoillen ja Netflixiä katsoen. Soittelin ystävilleni ja perheelleni Suomeen ihan kunnolla, oli ihana pikästä aikaa vaihtaa ihan kunnolla kuulumisia. Näin myös muutaman kerran kavereita täällä Ann Arborissa. Mutta sitten se reissu!

Käytiin siis mun hostperheen kanssa noin viikon kierroksella New Yorkissa sukulaisia tapaamassa. Musta oli tosi kiva tavata kaikkia "sukulaisia" ja mut otettiin tosi hyvin vastaan joka paikassa. Parista talosta löytyi myös ihania koiria, jee!! Ette uskokaan, miten kova ikävä mulla on meidän koiraa Suomessa, mun hostperheellä kun ei ole koiraa. Olin siis aivan onnessani päätessäni hengailemaan karvaturrien kanssa, haha.

Menomatka ajettiin Kanadan läpi ja käytiin matkalla katsomassa Niagaran putoukset. Ne putoukset oli aivan hullun siistin näköiset, suorastaan lumoavat. Osuttiin paikalle juuri auringonlaskun aikaan, mikä sai koko paikan näyttämään vielä kauniimmalta. Siellä oli tosin aivan sairaan kylmä, joten ei kovin kauaa pystynyt olemaan ulkona. Oli kuitenkin ihan sairaan siistiä päästä näkemään ne!


Uusi vuosi vietettiin mun hostäidin tädin luona Phoeniciassa. Mulla oli erittäin rento ja mukava uudenvuodenaatto. Käytiin ulkona kivassa ravintolassa syömässä, pelailtiin mun hostsisarusten ja niiden pikkuserkkujen kanssa Monopolia, syötiin herkkuja ja katsottiin New York Cityn suoraa uudenvuodenlähetystä. Ihan hassua, että nyt on jo vuosi 2018. Musta tulee tänä vuonna täysi-ikäinen... apua! No onneks ei nyt kuitenkaan ihan vielä.

Käytiin myös yhtenä päivänä Phoeniciassa kävelyllä vuorilla kauniissa talvisäässä.



Me oltiin pari päivää myös New York Cityssä, mikä oli ehkä siisteintä mitä oon kokenut vähään aikaan. Mä olen tosiaan käynyt New Yorkissa kerran jo jotain neljä vuotta aiemmin, ja oli kiva päästä näkemään se nyt uudestaan. New York on kyllä niin ihana kaupunki! Enimmäkseen minä ja Helena käytettiin aika Times Squaren ja Fifth Avenuen ympäristössä shoppaillen. Molempina päivinä tuli käveltyä niin paljon, että jalat olivat aivan hellänä iltaisin. Mutta oli vörtti! Me käytiin myös katsomassa yksi Broadway-show Dear Evan Hansen, joka oli ihan mielettömän hyvä. Kertoi tärkeästä aiheesta ja oli yks niitä tarinoita, joka pistää ajattelemaan ja pyörii mielessä vielä pitkään sen katsomisen jälkeenkin. Ahh!!!

Chrysler building, mun mielestä ehkä kaikista kaunein pilvenpiirtäjä.
Ekan illan ruokapaikka, söpö pieni keittoravintolakoju eräällä ruokatorilla.
Best!
Öinen Times Square... niin kaunista


Toisena New York-päivänä mä ja Helena hypättiin heti aikaisin aamusta metroon ja hurautettiin parikyt minuuttia alemmas Fifth Avenuelle, koska haluttiin päästä käymään Brandy Melvillessä (ihan itse selvitettiin metroaikataulut, etsittiin oikeat pysäkit, ostettiin liput ja navigoitiin metroasemalla, olin aika ylpeä meistä!!). Mä kävin yksinäni myös New Yorkin modernin taiteen museossa (MoMassa), kun muut meni katsomaan vielä toista Broadway-showta. Oli niin kiva päästä pitkästä aikaa käymään oikeasti hienossa taidemuseossa (jos joku ei tiedä, niin mähän siis rakastan taidetta ja taidemuseoita). MoMassa oli esillä mm. Van Goghin, Monet'n, Renoirin ja Frida Kahlon töitä, mä olin tosi vaikuttunut. Sitten illalla ennen kotiinlähtöä käytiin koko porukalla vielä syömässä yhden pilvenpiirtäjän yläkerrassa hienossa ravintolassa, joka pyöri. Sieltä oli upeat näkymät pimeän suurkaupungin ylle!

Empire State Building taustalla!
Rakennusten takaa pilkistää Freedom Tower.
Syötiin terveelliset ja superhyvät lounassalaatit toisena päivänä. Just tällästä terveellistä kasvisruokaa mä olin kaivannut!
Flatiron building
Claude Monet: Water Lilies

Oli super siisti reissu, mut nyt on ollut ihana olla pari päivää ihan vaan kotona lataamassa akkuja ennen kouluunpaluuta, joka koittaa huomenna. Saattaa kyllä olla, että koulu perutaan huomenna kylmyyden takia, koska täällä on nyt viime päivinä ollut täkäläisellä mittapuulla tosi kovia pakkasia (-11'C). Pidetään peukkuja! Ensi viikolla on sitten heti monen aineen finalsit eli lukukauden loppukokeet. Lukukausi ei siis meillä loppunut vielä joululomaan, vaan jatkuu tästä vielä kolme viikkoa ja sitten vaihtuu. Sitten mullakin onneksi vähän lukujärjestys muuttuu, (toivottavasti) helpompaan suuntaan. Tästä seuraava loma meillä on nimittäin sitten pääsiäisloma maaliskuussa. Sitä odotellessa...

Kirjoitan taas pian!
- Iida

26.12.2017

JOULU MICHIGANISSA

Merry Christmas! Nyt alkaa olla joulu vietetty ja herkut pikkuhiljaa syöty. Tässä postauksessa kerron, miten meillä vietettiin joulua. Se ei ollut ihan tyypillinen amerikkalainen joulu, eikä kyllä ihan suomalainenkaan, mutta oikein mukava kuitenkin.


Ann Arboriin saapui ihan täydellinen joulusää: -8'C ja ihan kunnolla lunta.
Mun hostperhe, jos joku ei vielä tiedä, on siis tosiaan puoliksi suomalainen. Sen takia me juhlittiin joulua jo silloin oikeana päivänä eli 24.12., eikä vasta 25. päivä niinkuin jenkit yleensä. Aamulla herätessämme availtiin takanreunalle ripustetut joulusukat; jokaiselle oli omat, minullekin. Mun sukasta paljastui suklaapukki, puhelimen laturi, purkkaa ja Fazerin sininen suklaalevy. :)


Aamulla mä paistoin ison satsin pipareita edellisenä päivänä tekemästäni taikinasta, ja tuli muuten todella hyviä. Muuten ei tehty hirveesti mitään, host mom ja dad teki ruokaa ja me muut vaan hengailtiin. Mä skypettelin Suomeen, jossa mun perhe oli juuri aloittelemassa jouluillallista, ja siskolle Texasiin, jossa sillä oli jouluaatto myös vasta käynnistymässä. Oli ihanaa jutella pitkästä aikaa oikein kunnolla ja sitä kautta edes vähän osallistua suomijouluun.

Mun Suomesta tuomat Suomi100-muotit pääsi vihdoin käyttöön, kun itsenäisyyspäivänä ne unohdin...


Koko perhe koossa <3
Alkuillasta, noin viiden aikaan, meille tuli muutamia host momin ystäviä kylään jouludinnerille. Meillä oli tosiaan ruokana sekä porkkanalaatikkoa ja graavilohta että kalkkunaa, stuffingia ja perunamuussiakin, eli vähän sekaisin jenkki- ja suomalaisruokia. Kyllä muuten maistui lohi pitkästä aikaa hyvältä (vaikka ei se ihan suomalaisen tasoista ollutkaan, niin silti). Ruoka oli tosi hyvää ja tuli tietty syötyä aivan liikaa. :D Mummon karjalanpiirakoita jäin tietysti kaipaamaan, mutta ensi vuonna sitten!

White Christmas!
Ruoan jälkeen pelailtiin lautapelejä ja availtiin muutamia lahjoja, joita oli muuten kuusen alla iso kasa ollut jo koko viikon. Mun host sisarukset oli avanneet suurimman osan lahjoistaan jo aamulla jossain välissä, mutta mä halusin odottaa iltaan asti ja availla ne ihan rauhassa. Lahjoja ei täällä siis avattu silleen kaikki yhdessä niin että kaikki näkee mitä muut saa, niinkuin ainakin mun perheessä Suomessa on totuttu tekemään, vaan vähän kukin milloinkin. No, mutta eipä siinä, kukin tavallaan.

Myöhemmin illalla meille tuli suomalaiseen tyyliin myös joulupukki käymään! Eka vähän ihmettelin, että miksi se tulisi, kun suurin osa lahjoista tässä vaiheessa oli jo avattu, mutta pukki toikin sitten lisää paketteja, haha. Loppuilta vietettiin rennosti herkkuja syöden ja pelejä pelaillen. Mä olin leiponut edellisenä päivänä myös joulutorttuja, ja lisäksi meillä oli tietysti pumpkin pie (joka btw alkaa tulla multa jo hieman korvista ulos) ja paljon Suomesta lähetettyä suklaata, joten kyllä muuten makeaa riitti. Syötiin illemmalla myös hot momin keittämää riisipuuroa, nam!



Mäkin avasin sitten loput pakettini, ja lahjat mitä sain, oli aivan ihania! Sain Suomesta monta pakettia mistä olin iloinen ja yllättynyt, mutta vielä enemmän yllätyin siitä miten paljon ja ihania lahjoja sain mun hostperheeltä. Sain mm. host vanhemmilta Broadway-musikaaliliput New Yorkiin mulle ja Helenalle (!!!!!!!), valkoisen Suomi-Kånken-repun ja Fjällrävenin pipon, valokuva-albumin mun hetkistä täällä, siskoilta ihania koruja ja veljeltä kaksi Starbucksin lahjakorttia. En kestä!! Miten tosta voi edes kiittää tarpeeksi? Suomestakin lähetetyt lahjat mun perheeltä olivat niin ihania.

Thankful for every one of these! <3
Myöhään illalla minä ja Helena käytiin moikkaamassa muutamaa Helenan kaverin lemmikkiä, jotka olivat yksin kotona. Sinne kävellessä ulkona oli jotenkin ihan taianomainen tunnelma, kun oli tosi paljon juurisatanutta lunta, aivan hiljaista, eikä ketään ihmisiä missään. Katuja ei oltu vielä aurattu, joten kahlattiin keskellä hiljaisia autotietä kymmenen sentin lumikerroksessa. Helenan kaverin perhe oli siis muualla joulunaikaan, joten me mentiin ruokkimaan heidän marsut ja kissa. Siitä aiheutuikin varsinainen episodi, kun toinen niistä marsuista pääsi meiltä karkuun ja jouduttiin jahtaamaan sitä ympäri taloa samalla peläten, että kissa löytää sen ensin ja syö sen tai jotain... Iltakymmeneltä Helenan kaverin huoneen lattialla maatessani marsua sängyn alta kalastaessani mietin, että no tälläistä joulua en varmasti ole ennen viettänyt :DD Saatiin karkulainen kuitenkin lopulta onneksi turvallisesti takaisin häkkiinsä ja päästiin kotiin.

Meidän joulukuusi

Kyllä joulu on kuitenkin aina joulu, vaikka se vietettäisiin kaukana kotoa ja vähän eri tyylillä. :) Oli ihan mielenkiintoista kokea toisenlainen joulu, vaikka kyllä mun mielestä silti se ihan perinteinen suomijoulu on kaikista paras. Toivottavasti teilläkin oli rauhallinen ja mukava joulu! Seuraavan kerran kirjoittelen varmaankin sitten ensi vuoden puolella, joten toivotan jo nyt kaikille mahtavaa uutta vuotta 2018! Nähään :)

- Iida